Aloitan tästä. En tiedä onko tämä hyväksi vai pahaksi, johtaako tämä mihinkään? Onko sillä edes väliä? Ehkä toivon oppivani jotain itsestäni. Mikä minussa on vikana. Vai onko? Missä astuin sivuun? Vai olenko minä se ainoa järkevä maailmassa? Hah... No turhia en ainakaan kuvittele.

Lyhyt kertomus minusta:

Lapsuuteni on aina ollut enimmäkseen hyvä. Minulle on siunaantunut hyvät vanhemmat. Jouduin kasvamaan sairaalloisen siskon varjossa, joten jotain pientä traumaa sentään. Olen se jonka täytyy jaksaa. Hitto vie, enhän ole edes sairas! Joten olen jaksanut. Jaksan edelleen... Mutta aina en jaksaisi. Mikä minä olen? Mikä oikeus minulla on valittaa? Mistään? En voi, en saa. Olen huono ihminen jos valitan. Voisihan asiani olla niin paljon huonomminkin.

Olen saanut ehkä ihan kiitettävästi vastakkaisen sukupuolen huomiota. Historiasta löytyy peräti kaksi pidempiaikaista suhdetta ja lukuisia lyhyempiä. Miehet pitävät minusta, koska olen kiltti... Olen olkapää. Pari kertaa ollut enemmänkin, mutta silloin se ei ole riittänyt minulle. Nyt odotan ja odotan. Ehkä koskaan ei mitään pysyvämpää enää tule. Mistä minä tiedän.

Jaksan kuitenkin toivoa. Olen toiveikas. Onhan elämässä myös niin paljon muuta. Tiedän sen. Toivo ei katoa, koska: Tomorrow is another day.